Sokeroinnin edut
-
Poistaa karvojen lisäksi myös kuolleen ihosolukon, ihon pinta muuttuu todella pehmeäksi ja sileäksi. Sokerointi soveltuu myös herkälle ja kuivalle iholle.
-
Karvat saadaan pysymään yhdestä viikosta useampaan kuukauteen poissa, riippuen omasta karvatyypistäsi
-
Mitä säännöllisemmin sokeroinnissa käy, sitä ohuemmiksi ja heikommiksi karvat kehittyvät
-
Jo ensimmäisen kerran jälkeen karvatupet heikkenevät ja ihokarvoja kasvaa vähemmän takaisin
-
Sokeroinnilla voidaan poistaa ihokarvat hygieenisesti myös intiimialueilta
Kuinka valmistautua sokerointiin
-
Älä rasvaa ihoa samana päivänä
-
Karvan tulee olla minimissään 2-3mm pitkää, liian pitkää karvaa ei ole. Karvoja ei tarvitse lyhentää ennen sokerointia
-
Brasilialaiseen sokerointiin voi tulla kuukautisten aikaan, kunhan on käytössä tamponi tai kuukuppi
Sokeroinnin jälkeen
-
Ihoa rauhoittaa parhaiten viileällä vedellä huuhtelu
-
Kainaloiden sokeroinnin jälkeen ei suositella deodorantin käyttöä 8-10 tuntiin
​
Ihokarvat kasvavat sykleittäin; osa karvoista on lepovaiheessa tai karva on vasta kasvamassa. Tästä syystä sokeroinnin jälkeen saattaa yksittäisiä ihokarvoja tulla esiin lähipäivinä.
​
Sokerointi kuitenkin jo ensimmäisen kerran jälkeen vähentää merkittävästi karvankasvua, heikentää karvatuppea ja ohentaa karvanlaatua. Näin ollen seuraavat sokerointikerrat tuntuvat mukavemmilta